VÄRIPIGMENTIT
Kolme pääryhmää:
- Valkoiset pigmentit
- Värilliset pigmentit
- Metallijauheet ja pölyt
Valkoisten pigmenttien kaksi pääryhmää:
- Peittävät pigmentit
- Täytepigmentit
Värillisten pigmenttejen kaksi pääryhmää:
- orgaaniset pigmentit
- epäorgaaniset pigmentit
Orgaaniset väriaineet saadaan kasvi- ja eläinkunnasta tai erilaisista tervatisleistä.
Epäorgaaniset väriaineet ovat luonnollisia maavärejä tai keinotekoisia mineraalivärejä.
- Sinkkivalkoinen on miltein kemiallisen puhdasta sinkkioksidia. Kohtuullisen hyvin peittävä väriaine ja kestää sekä valoa että ilmastoa. Soveltuu lähes kaikkiin maalausmenetelmiin. Öljymaalissa kuivuu melko hitaasti, ja värisekoituksissa ei ole paras mahdollinen valkoinen sillä sen vaikutus heikkenee värin kuivuessa.
- Titaanivalkoinen on pääasissa titaanioksidia. Se on hyvin kestävä väriaine niin ulko- kuin sisäkäytössä. Soveltuu hyvin öljy- ja kalkki- ja liimamaaliin.
- Lyijyvalkoinen eli kremsinvalkoinen on valmistettu emäksisestä lyijyskarbonaatista. Ei enään käytetä rakennusteollisuuden maalin valmistuksessa sen myrkyllisyyden vuoksi.
- Rautaoksidimusta on rautaoksidia. Se on erittäin kestävä ja luotettava väri kaikissa maalilaaduissa. Myydään myös nimellä MARSMUSTA tai MINERAALIMUSTA
- Norsunluumusta valmistetaan hiiltämällä ilmatiiviisti luita, hirvensarvia jne. Se on puhtain jasyvin mahdollinen musta.
- Kaoliini eli posliinisavi, on alumiinihydrosilikaattijohdannainen. Voidaan käyttää maalinvalmistuksen täyteaineena.
- Kromikeltainen ei sovellu sekoitettavaksi muiden epäorgaanisten mineraalivärien kanssa. On myrkyllistä erittäin huonosti kestää valoa.
- Baryyttikeltainen on keltaiseksi ultramariiniksi kutsuttua väriaine. Baryyttikeltaista käytetään lähinnä taiteilijaöljy-, pastelli ja temperaväreissä.
- Oksidikeltainen on rautaoksidihydraattia. Kestää valoa, ilmastoa, ja happoa, ja sen peittokyky on erittäin hyvä. Voidaan käyttää kaikkiin maalausmenetelmiin niin sisällä kuin ulkona.
- Sinooperi on punaista elohopeasulfidia. Sinooperia valmistaessa syntyy ensin musta massa, jota paahtamalla saadaan aikaiseksi helakan punainen sävy. Kallis väri.
- Terra di pozzuoli on hyvin erikoinen väri, hyvin värikylläinen, luonnollinen maaväripigmentti. Terra di pozzuoli on piihappoista, sementin tyyppistä ainetta, jota pompeijissa käytettiin kalkkiin sekoitettuna.
- Karmiini on peräisin kokenillikirvasta ja paitsi maaliteollisuudessa, sitä käytetään myös kosmetiikkateollisuuden väriaineena. On hyvin valonarkaa.
- Kobolttisininen eli kobolttialumiinioksidi, kestää hyvin valoa, ilmastoa ja happoa kuin emäksiäkin. Peittovoima on erittäin heikko, parhaimmillaan tämä väri on onkin lasuurina tai taittovärinä. Soveltuu kaikkiin maalilaatuihin sisä- ja ulkokäytössä.
- Preussinsininen eli pariisinsininen. Väriaine on melko valon- ja ilmastonkestävä ja se soveltuu parhaiten öljy- ja liimamaalissa käytettäväksi.
- Mangaanisininen on bariumpermanganaattia, jonka värisävy on melko lähellä ceruleansinistä. Väri valmistetaan kuumentamalla kaliumpermanganaattia raskassävän kanssa ja saatu väriaine on hyvin kestävää kaikissa maalausmenetelmissä.
- Sinkkivihreä on saatu sekoittamalla pariisinsinistä ja sinkkikeltaista. Sinkkivihreä nimitystä käytetään joskus myös kobolttivihreästä.
- Kobolttivihreä on sinkkioksidin ja kobolttioksidin yhdiste ja sävyltään hyvin viileä vihreä. Melko harvinainen väriaine.
- Vihreä umbra on hivenen vihertävänruskea. se kestää hyvin valoa ja ilmastoa, mutta ei happoja. Peittävyys keskinkertainen. Parhaimmillaan muiden värien taittovärinä.
- Luonnon umbra on mangaani- ja rautapitoinen okraväri, joka soveltuu hyvin kaikkiin seoksiin ja kaikkiin maalityyppeihin. Valonkestävyys on erinomainen ja peittävyys kohtalainen. Happoja kestää huonosti.
- Poltettu umbra on ominaisuuksiltaan sama kuin luonnon umbra. Öljymaalissa taipumusta tummua.
- Seepia on mustekalan musterakosta saatua väriainetta. Käytetään lähinnä akvarellimaalauksessa. Ei ole kovinkaan valon kestävää.
- Ovat kivihiilitervasta tislaamalla valmistettuja tuotteita ja ne sisältävät pääasiassa hiiltä. Valon kestävyys hyvä ja niillä saadaan aikaan sävyjä joita epäorgaanisista aineista ei ole mahdollista valmistaa.
PUNAMULTAMAALI JA KELTAMULTAMAALI
Nimitys tulee siitä että maaliin on käytetty pigmenttinä punamultaa.
Maalin sideaine on kuitenkin ruisliiteri, joskus lisänä on myös käytetty olutta.
Punamulta valmistetaan keittämällä vettä, ruisliiteriä, pigmenttiä ja apuaineita kuten rautavihtrilliä padassa noin 1-2tuntia hämmentäen, varmistaen kuitenkin ettei seos kiehu.
Pigmentissä on rautapitoista maata, rautahydroksia, jota saatiin eri esiintymistä suoraan maasta tai kaivosjätteestä, joka poltettaessaan muuttui punertavaksi rautaoksidiksi. Pigmenttiä saatiin myös tiilimurskaa jauhamalla.
Punamultaa käytettiin hirsirakennusten maalaamisessa, ja käytön arvellaan alkaneen aikaisintaan gotiikan aikana 1400-1520- luvulla.
Punaisella värillä haluttiin matkia tiilipintaa, joka oli kuninkaiden ja aatelisten käyttämä rakennusmateriaali.
Ensimmäiset punamullatut talonpoikaistalot mainitaan Ruotsissa 1758.
Punamullan tuotannon äkillinen nousu Ruotsissa 1780-luvulla toi punamullan kaupunkitalojen väritykseksi. Suomi seurasi perässä 1800-luvulla.
Punamulta jäi pois säätyläismuodista 1800-luvun alussa, kun Kustaa IV määräsi 1803 kansalaistensa käyttävän keltaista väriä talojensa maalina kuningasta kunnoittaakseen.
Punamulta maali suojaa puuta erittäin hyvin ja lisäksi se antaa puun hengittää, eli haihduttaa puun omaa kosteutta.
Perinteisesti punamultamaali on sivelty höyläämättömälle puulle mutta nykypäivän painekyllästettyä lautatavaraa täytyy kuivattaa ulkosalla parivuotta ennen punamultamaalausta.
